Narttukoiran elämää

Juoksujen moninaiset tunnusmerkit

Pentuiässä uros- ja narttukoirien elämä on hyvin samanlaista. Molemmat leikkivät ja riehuvat, tutustuvat uusiin paikkoihin, makuihin ja opettelevat elämän taitoja aikuisen koiran elämää varten. Murrosiässä eli noin 7–10 kuukauden iässä sukupuolten väliset erot alkavat erottua. Sukukypsäksi tuleminen voi muuttaa nartun luonnetta jopa urosta enemmän. Onneksi ymmärtämällä nartun läpikäymiä vaiheita juoksujen aikana, voimme helpottaa nartun oloa ja sujuvoittaa yhteiseloa.

Narttukoirasta tulee sukukypsä ja sen ensimmäiset juoksut alkavat yleensä 6–12 kuukauden iässä. Juoksujen toistuminen on yksilöllistä, mutta monilla nartuilla juoksuaika toistuu tavallisesti 6–8 kuukauden välein. Jos samassa taloudessa asuu muita narttukoiria, ajoittuu niiden juoksut usein samaan aikaan.

Nartun juoksuaika kestää yleensä 3–4 viikkoa, mutta kiima itsessään voi kestää 3–6 kuukautta, kun mukaan lasketaan esikiima ja jälkikiima.

Nartun juoksut alkavat

Ensimmäiset juoksut voivat hämmentää sekä narttukoiraa että omistajaa. Ulkoisia merkkejä ei vielä huomaa, mutta esikiiman lähestyessä koiran käytös usein muuttuu. Koira voi vaikuttaa poissaolevalta tai alakuloiselta, tai käyttäytyä normaalia topakammin ja tarmokkaammin. Se voi olla jopa uhmakas ja koetella jo opittuja rajoja ja rikkoa normaalisti osaamiaan sääntöjä.

Koira voi alkaa haistella ja tutkia paikkoja aikaisempaa enemmän. Se saattaa merkkailla enemmän, ja voikin olla tarpeen ulkoiluttaa sitä normaalia useammin. Koira voi olla myös kiinnostuneempi ja leikkisämpi muiden koirien kanssa, eikä välttämättä huomioi omistajaa niin paljon kuin yleensä.

Esikiimassa oireita on erilaisia

Juoksujen alettua nartun käytös voi jälleen muuttua. Koiraa väsyttää, se ei jaksa keskittyä tuttuun tapaan ja sen ruokahalussa voi esiintyä muutoksia – joko ruoka ei maistu laisinkaan tai maistuu ahneuteen asti.

Toisten koirien kohdalla juoksujen alkamista ei välttämättä huomaa vielä tässäkään vaiheessa. Näkyviä merkkejä ovat verinen vuoto ja sukupuolielinten turpoaminen. Toiset koirat vuotavat voimakkaammin ja tällöin voi olla tarpeen käyttää koiralla juoksuhousuja kodin pintojen ja huonekalujen puhtaana pitämiseksi. Toisilla koirilla vuoto on niin vähäistä, ettei omistaja sitä edes huomaa. Usein koirat pitävät itse todella tarkasti huolta omasta hygieniastaan juoksujen aikana.

Esikiiman alkaessa

Koiran kanssa voi yleensä mennä harrastuksiin juoksujen aikaan, jos koiralla käytetään juoksuhousuja. Kannattaa kuitenkin huomioida koiran mieliala ja mahdollinen väsymys. Hurtan uusi Breezy Nartunsuoja ECO on hyvä apu nartun juoksuihin kotoilun lisäksi myös harrastuksissa. Ne ovat joustavat ja miellyttävät koiran päällä, eivätkä rajoita koiran liikkumista. Niiden kanssa ei tarvitse käyttää erillistä sidettä, joka voisi lähteä liikkuessa irti, tarttuisi karvoihin tai hankaisi
koiraa.

Varsinainen kiima alkaa

Juoksujen loppupuolella useilla koirilla vuodon määrä vähenee ja väri vaalenee, ja joillakin koirilla vuoto voi loppua jo kokonaan. Tällöin nartulla alkaa varsinainen kiima, jolloin narttu yleensä sallii uroksen astumisen. Toiset nartut pyrkivät itse etsimään sulhasen, joten juoksujen alkamisen jälkeen narttukoira kannattaa pitää lenkeillä hihnaan kytkettynä, jottei se karkaa etsimään sulhasta. Perustottelevainen, normaalisti irti pidettävä ja hyvin totteleva koira voi kiiman aikana lähteä uhmakkaasti omille retkilleen, juoksuille.

Äidin rooli puskee päälle

Kiiman jälkeen nartulla alkaa jälkikiima. Mikäli koira on astutettu, jälkikiima päättyy synnytykseen. Toiset nartut palautuvat kiiman jälkeen hiljakseen takaisin omaksi itsekseen, mutta toisilla saattaa esiintyä valeraskausoireita.

Valeraskauden tyypillisiä oireita on painon nouseminen, kun koiran kehoon alkaa kertyä nestettä ja maitorauhaskudos kasvaa. Nisistä voi myös erittyä maitoa. Valeraskauden aikana koiran hoivakäyttäytyminen korostuu. Koira voi hakeutua pesään hoitamaan vaikkapa pehmoleluja, joita se pitää pentuinaan tai kanniskella niitä ympäri kotia ja jopa yrittää viedä ne mukanaan ulos. Toiset saattavat puolustaa näitä pentuja hyvin voimakkaasti ja vaellella hermostuneesti ympäri asuntoa valeraskauden aikana.

Valeraskaus menee itsestään ohi muutamassa viikossa. Ulkoilun lisääminen ja koiran ohjaaminen tekemään muita asioita ovat hyviä tapoja etäännyttää narttu mielikuvituspennuistaan ja äidin roolistaan.

Paluu arkeen

Nartun kiimaton aika kestää yleensä 3–4 kuukautta, mutta joillain yksilöillä jopa 10 kuukautta. Koiran juoksut jatkuvat läpi sen elämän. Juoksujen oireet voivat kuitenkin muuttua tai vähentyä, kun nartun hormonitoiminta muuttuu iän myötä.

Omistaja voi halutessaan pitää nartun juoksupäiväkirjaa. Sen avulla on helpompi pysyä mukana nartun kiiman vaiheissa ja oireissa sekä valmistautua seuraaviin juoksuihin. Esimerkiksi harrastuksia on helpompi aikatauluttaa ja tarvittaessa siirtää, jos narttu oli vaikkapa edellisten juoksujen aikaan haluton treenaamaan.

Rakkaus, läheisyys ja mukavat yhteiset hetket ovat nartulle erityisen tärkeitä juoksujen aikaan. Koiraa kuuntelemalla ja sen tarpeita kunnioittamalla yhteiselo sujuu leppoisasti läpi juoksukauden.

Lämpöä ja rakkautta,

Hurtta