Koiranomistajan arkeen kuuluu ulkoilu vuoden jokaisena päivänä ja kelillä kuin kelillä – myös pimeällä. Pimeällä koiranomistaja voi kiinnittää huomiota omaan näkyvyyteensä kirkkaan väristen ulkoiluvaatteiden, heijastimien ja vaikkapa otsavalon avulla.
Näin näyt koirasi kanssa pimeällä
Koiranomistajan arkeen kuuluu ulkoilu vuoden jokaisena päivänä ja kelillä kuin kelillä – myös pimeällä. Kesän väistyessä pitkät ja valoisat lenkit vaihtuvat nopeasti syksyn pimeneviin iltoihin. Pimeällä koiranomistaja voi kiinnittää huomiota omaan näkyvyyteensä kirkkaan väristen ulkoiluvaatteiden, heijastimien ja vaikkapa otsavalon avulla. Myös koiran näkyminen pimeässä on tärkeää sekä omistajalle että muille pimeässä liikkuville.
Erityisesti tummaturkkisten koirien erottaminen pimeästä ympäristöstä, sateesta tai sumusta on haasteellista. Heijastimia kantavat koirat näkyvät auton ajovaloissa vähintään kolme kertaa pidemmälle ja edesauttavat siten kaikkien tiellä liikkujien turvallisempaa menoa.
Ihmisten tapaan koirille on saatavilla monipuolisesti erilaisia huomiotuotteita, jotka parantavat koiran näkyvyyttä pimeällä. Huomiotuotteiden määrä kannattaa valita aina sen mukaan, kuinka vilkkaasti liikennöidyllä alueella liikkuu tai kuinka hyvä valaistus alueella on. Huomiotuotteet paitsi edesauttavat turvallisuutta, ne myös lisäävät turvallisuuden tunnetta. Kun tietää, että koiralla on yllä huomiota herättävät varusteet, on lenkkeily rennompaa. Ja kun tuotteet ovat vieläpä kestäviä ja ergonomisesti koiralle sopivia, on karvaturrikin tyytyväinen pimeisiin seikkailuihin.
Lisää turvallisuutta
Koiranomistajille on tarjolla monia turvavalotuotevaihtoehtoja. Se, kuinka monta tarvitset ja tarvitsetko heijastimia vai valoja, riippuu siitä, missä harrastat eniten ulkoilua koirasi kanssa ja kuinka vilkkaita ja valaistuja nämä alueet ovat. Kun tiedät, että koirallasi on turvavalot tai vaatteet, joissa on kirkkaat heijastimet, jotka herättävät muiden huomion, tällöin kävelystä, lenkkeilystä ja leikkimisestä koirasi kanssa tulee paljon rennompaa ja nautinnollisempaa.
Parhaat huomiotuotteet
Ulkoillessa hyvin valaistulla alueella, jossa on vähän liikennettä, hyvä vaihtoehto on valita koiralle neonvärillä ja laadukkailla heijastimilla varustetut valjaat sekä talutushihna. Kun näkyvyys on huomioitu jo tuotteen suunnitteluvaiheessa, ei erillisten heijastimien hankkiminen ole välttämätöntä. Valjaat, joiden rinta- ja selkäpehmusteessa on isot heijastinprintit ja tereet, takaavat hyvän näkyvyyden kaikille koirille. Kun pehmuste on tarpeeksi leveä, ei myöskään pitkäkarvaisten koirien turkki pääse peittämään heijastavaa huomioväriä. Huolella suunnitellussa tuotteessa heijastimia on lisätty käytännöllisten yksityiskohtien sekaan. Heijastimella varustetuilla pääntien ja rinnanympäryksen nauhoilla säädät tuotteet koiralle juuri oikean kokoiseksi. Samalla heijastinnauhat lisäävät koiran näkyvyyttä edestä ja sivuilta.
Neonvärisistä langoista kudottu talutin, jossa on hyvät heijastimet, erottuu myös talvella ja tuo esille sekä koiran että ulkoiluttajan. Talutushihna, jossa on paljon heijastinpintaa, loistaa valojen osuessa ja kiinnittää hyvin muiden tielläliikkujien huomion. Lisäturvallisuutta tuovat kestävä ja helppokäyttöinen lukko, erillinen tarttumakahva tien ylityksiä varten sekä taluttimen pituuden säätömahdollisuus, jonka avulla koira saadaan kulkemaan lähempänä ihmistä. Taluttimeen ja valjaisiin voi halutessaan lisätä vielä heijastinkuvioita, jotka on helppo irrottaa ja kiinnittää.
Weekend Warrior Neon Valjas
Suunniteltu erityisesti vilkkaasti liikennöidyille kaupunkialueille tuomaan turvaa lenkkeilyyn. Kaksivärisellä NEON-heijastinprintillä sekä tehokkailla 3M-heijastintereillä ja -raidoilla varusteltu valjas näkyy ja herättää huomion. Suuret kirkkaat heijastinprintit varmistavat koiran hyvää näkyvyyttä pimeällä.
Säädettävä Köysitalutin ECO
Kevyt, kestävä ja taipuisa köysitalutin on saatavilla eri levyisinä, eli sopii pienille ja suurille koirille. Pehmustetussa kahvassa on huomaamaton tasku muutamalle kakkapussille.
Varmista, että näytte myös sadesäällä
Sadesäällä hyvä näkyvyys varmistetaan käytännöllisimmin pukeutumalla heijastavasta kankaasta valmistettuun sadetakkiin. Mudventure-sadetakin heijastinpinta peittää koko koiran ja herättää takuulla huomion huonossakin säässä. Korkea kaulus ja hyvin suojaava takahelma sopivat myös tuuliselle säälle antaen koiralle suojaa kylmää viimaa vastaan. Näkymistä auttaa myös sadetakin kirkas väri, joka erottuu hyvin monenlaisissa ympäristöissä. Valjaat voidaan pukea sadetakin alle, jolloin ne eivät peitä heijastavaa pintaa.
Mudventure heijastintakki
Mudventure-sadetakki suojaa sateelta ja viimalta. Kirkkaat värit ja täysin heijastava kangas takaavat erinomaisen näkyvyyden kaikissa sääolosuhteissa.
Mudventure heijastintakin yksityiskohdat
Heijastavan pintakankaan lisäksi koiran sadetakin suunnittelussa on mietitty huolellisesti vedenpitävyyttä. Valjasaukon voi sulkea neppareilla, jolloin vesi ei valu koiran selkään. Vedenpitävän sadekauluksen saa kiristettyä korvien taakse, jolloin vesi ei valu koiran niskaan. Takin voi säätää selän pituudesta sopivaksi ja takajalkojen lenkit pitävät takin paikallaan tuulessa tai vauhdikkailla lenkeillä. Joustava, pehmeä ja säädettävä vyö on mukava päällä.
Kevyet ja kestävät koiran huomioliivit parantavat koirasi erottumista maastosta
Alueella, jossa on paljon liikennettä, eikä valaistus ole kovin hyvä, erinomainen valinta on huomiota herättävä heijastinliivi. Kevyt liivi, jonka istuvuuden voi säätää koiralle sopivaksi, tuntuu mukavalta koiran päällä. Kevyt liivi ei ole koiralle liian kuuma, mutta suojaa hieman tuulelta ja sateelta. Liivin kauttaaltaan peittävä värikäs heijastinprintti ja heijastintereet takaavat näkyvyyden lähes jokaisesta suunnasta. Heijastinliivin kanssa voidaan käyttää paitsi kaulapantaa, myös valjaita, jotka voidaan pukea liivin alle. Kietaisumalli helpottaa liivin koon säätämistä.
Huomioliivi ECO
Kevyt ja joustava heijastinliivi on miellyttävä käyttää.
Trendikäs koira varmistaa pimeällä näkymisen Safety Bandana -huomiohuivilla, jonka värikäs printti ja heijastinkuviointi näkyvät paitsi hyvin, myös tyylillä. Pitkäkarvaisilla koirilla huivi on näppärä lisähuomiotuote, sillä pelkkä heijastava kaulapanta saattaa kadota karvojen joukkoon ja menettää näin näkyvyyttään. Huivin suurempi pinta-ala erottuu paremmin pitkänkin turkin joukosta ja näkyy koiran kaulasta lähes joka puolelle.
Zhero koiran huomiohuivi ECO
Pitkäkarvaisen koiran turvallisuutta lisäävä huomiohuivi on näppärä ja näkyvä huomiotuote. Huivia voidaan käyttää sekä valjaiden että pannan kaverina.
Muista lisätä heijastimia myös koirallesi. Yhdessä näytte varmemmin! Pimeällä säällä laadukkaat heijastavat tuotteet turvaavat sinun ja koirasi ulkoilut. Pue heijastimia sekä itsellesi että koiralle niin kaupungissa kuin metsäpoluilla liikkuessa. Heijastimien ansiosta muut liikkujat havaitsevat teidät varmemmin.
Razzle-Dazzle heijastavat kuviot
Razzle-Dazzle -heijastavat kuviot ovat turvallisia ja helposti kiinnitettäviä lisävarusteita koiran kaikkiin varusteisiin.
Miten pukea: Mudventure heijastintakki
Syksy ja talvi tarkoittaa lyhyempiä päiviä ja pidempiä öitä, joten teimme vedenpitävän sadetakin, jossa on erittäin heijastava materiaali, jotta koirasi pysyy turvassa.
Miten pukea: Huomioliivi ECO
Uusi valoa heijastava huomioliivimme sopii täydellisesti syksyn ja talven pimeneville kävelyretkille. Eikä sen pukeminen voisi olla helpompaa.